flu, long time no see

IMG_9198_1IMG_9206_1

Tänään on kuumetta ja kurja olo. Olisi pitänyt sittenkin jäädä eilen vain kotiin, eikä uhmata lumimyrskyä illalla. On nimittäin fakta, että tulen aina kipeäksi, jos yritän leikkiä terveydelläni. No, varsin pitkä aika tässä onkin mennyt ilman sairastumista, joten yritän suhtautua tähän huumorilla. Ainakin saan lukea Elina Hirvosen kirjaa (ihana, ihana, ihana), joka tuntuu niin mukavalta Tuntemattoman sotilaan jälkeen. Vaikka olihan siinäkin ne hyvät puolensa.

Tänään olisi ollut 12D:n (luokka, jonka tutor olen) pikkujoulut. Vähän ärsyttää, vaikken siellä varmaan kovin pitkään olisi viipynytkään. Mutta se olisi ollut varsin luonteva tilanne tutustua vähän paremmin ykkösiinkin, koska olen ollut aivan surkea siinä. Tällä ololla en kuitenkaan poistu kotoa tuohon kylmyyteen.

Joulukuu. Aika menee niin nopeasti. Joulu kyllä saakin tulla nopeasti, mutta muuten tämä vähän ahdistaa. Kohta olen jo 18, sitten abi, sitten ylioppilaskirjoituksissa, sitten ylioppilas, sitten pyrkimässä lukemaan käännöstiedettä ja sitten asun ehkä jo Tukholmassa. Jos kaikki vain menee hyvin. Kamala pikakelaus tulevaisuuteeni.

Kuuntelen maailman ihaninta joululevyä, jonka löysin viime vuonna vasta joulun jo mentyä. Yritän tehdä teille huomiseksi tai maanantaiksi joulukuun musiikkipostauksen, jossa on viime vuoden tapaan taas vain joululauluja. Muutama sama saattaa eksyä mukaan, mutta ne on sitten niitä ikisuosikkeja, joihin en kyllästy ikinä.

Muutenkin on nyt yhtäkkiä muutama postaus tehtävänä. Löysin kameraltani muutaman kuvan Glorian bändimaratonista ja jonkun vanhan asun koeviikolta. Sen yhteydessä osallistun myös siihen meikittömyyshaasteeseen, joka on kiertänyt blogeja. Saatan siis julkaista tänään kaksikin postausta tämän lisäksi, mutta ei niissä mitään kovin ihmeellistä kyllä ole. Kunhan vain jotain eloa tännekin...

8 comments:

  1. Anonymous4:51 pm

    oot kyllä ihana.

    ReplyDelete
  2. Anonymous5:21 pm

    samaa mieltä ensimmäisen kanssa! ja ihana on tuo nutturasikin:)
    paranehhan pian! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitoksia! yritän :-)

      Delete
  3. Anonymous6:56 pm

    voi paranemisii! :(

    ReplyDelete
  4. ihanaa joulumusiikki postaus ! pipinä on ikävää, mut ehtiipä ainakin levätä. paranemisia :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. no mun elämä ei kyllä hellitä aina kipeänäkään... tänään esimerkiksi piti mennä messuun laulamaan, vaikka lämpöä on vieläkin ja päätä särkee. mutta kiitos, eiköhän tää tästä pian helpota :-)

      Delete