moi mulla on järkkäri, jossa on salama

IMG_8538_1IMG_8528_1IMG_8536_1IMG_8519_1

Ilmeilin kameralle ja heiluttelin hiuksiani puolelta toiselle. Milloinhan olen edes viimeksi käyttänyt salamaa? Tuntui hassulta.

Yksin asuminen on mukavaa, vaikka kovasti Markuksesta ja äidistä pidänkin. Mutta kesällä ehdin kolmessa viikossa tottua tähän, joten tuntuu tutulta. Nyt vielä, kun saan asua Käpylässä, eikä tarvitse olla Munkkivuoressa.

Söin ennen viulutuntia sushia isän kanssa. Miten voi ihminen olla niin vieras? Ja erilainen. Hiljaisia hetkiä, kun kumpikaan ei keksi puhuttavaa. Enkä itse oikeastaan edes haluaisi keksiä.

Nyt juon teetä villasukat jalassa ja kuuntelen Cat Poweria, joka on yksi rakkaimmista syksyartisteistani. Lomailu on voittanut velvollisuudet. Viulutunnillakin vain pyörittelin päätäni ja harmistuin, kun musiikki ei kuulostanut musiikilta. On niin typerää pistää äiti maksamaan suuria summia, kun en kuitenkaan löydä tarpeeksi motivaatiota. Ensi vuonna on pakko lopettaa ja luopua samalla soittimestani.

Ikävöin aurinkoa. Onneksi keltaiset vaatteeni auttavat hieman. Ikävöin myös valoa. Pimeys tuntuu niin ankealta. Aamut eivät lähde käyntiin ja iltaisin ei jaksa muuta kuin maata paikoillaan. Päivät lyhenevät ja ikuinen kiireen tuntu tulee takaisin. Ei ole ollut ikävä. Ei ollenkaan. Onneksi saan kuitenkin paeta viikoksi Saksaan. Ehkä se auttaa ja sitten jaksan taas hymyillä. Etenkin sulle. Äh.

18 comments:

  1. Anonymous8:03 pm

    oot upee!

    ReplyDelete
  2. Anonymous8:40 pm

    oh wow!
    ja pisti silmään et mikäs sun ja sun isän väleissä mättää? kurjaa:(

    ReplyDelete
    Replies
    1. hahah kiitos! :-D
      ja tosiaan ollaan hirmu erilaisia ja ollaan ajauduttu sitten erilleen, kun en oo muutamaan vuoteen enää asunut sen luona ollenkaan.

      Delete
  3. Anonymous8:49 pm

    Miks huutelet jotain sun perheasioitas täällä blogissa? mä en ainakaan haluis tuhansien ihmisten lukevan miten mullon paskat välit isääni...

    ReplyDelete
    Replies
    1. no ehkä sä et halua, mutta se ei tarkoita, että mun täytyisi ajatella samalla tavalla kuin sinä :-D mä en pahemmin ajattele sitä lukijamäärää kun kirjotan tänne, koska sitten en enää ehkä kirjottais tänne yhtään mitään. tää on sellainen asia, jonka kuitenkin tietää niin moni ihminen, ettei se oo mikään salaisuus. ja en usko, että kukaan tuntematon ihminen kauheasti "tekee" sillä tiedolla mitään, eli se on kai ihan sama, kirjotanko miltä musta tuntuu vai salailenko asioita?

      Delete
  4. voi mäki toivoisin sitä et saisin olla joskus vaan yksikseni kotona. Äiti ei uskalla jättää mua yksin kotiin ees yheks yöks :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. mitä ihmettä? :--D aika hassua! ei meiän äiti oo tommosia miettiny enää pariin vuoteen

      Delete
  5. Vau, sä kirjoitat tosi kauniisti. :3

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitoksia kovasti! :-)

      Delete
  6. nää kuvat on upeita :3 semmosia .... tunteellisia tai semmosia jänniä, tykkään :o

    olet ihana ♥ sun tekstis on, sä olet. oot oma ittes ja ihailen sitä c:

    ReplyDelete
    Replies
    1. voi kiitos ihana! ♥ sait mut hymyilemään :--)

      Delete
  7. Anonymous11:42 am

    Miks sun on ens vuonna lopetettava soittaminen ja luovuttava viulusta? :o

    ReplyDelete
    Replies
    1. no tuossahan se lukee, miksi mun täytyy lopettaa soittaminen? eli siis ei löydy tarpeeksi motivaatiota, että olis järkeä maksaa ihan hirveitä summia vuodessa. ja viulusta on sitten luovuttava samalla, koska oon saanut ton wegelius-säätiöltä lainaani, kun kukaan akatemialla ei '07 tarvinnut hyvää viulua lainaan, kun niillä oli kaikilla siellä omat hyvät viulut. niin meiän musaopiston rehtori järjesti sen sitten mulle, kun olin sillon kovin lupaava vielä, kun jaksoin harjotella tosissani. mutta siis nyt siitä on sitten luovuttava, jos lopetan soittamisen ja meillä on vain yksi äidin vanha "romuviulu", jolla en halua soittaa, kun se kuulostaa niin kamalalta.

      Delete
  8. Kirjotat vaan nii ihanalla tavalla! :)
    Täälläki ikävöidään aurinkoa, ku aamuisinki on jo niin pimeetä että tekisi mieli vaan jatkaa nukkumista.

    ReplyDelete
  9. Replies
    1. tästä paistaa niin suuri sarkasmi läpi, että ihan naurahdin :---D

      Delete