tammikuun kirjat

Untitled

 Neil Gaiman: American Gods 
“What I say is, a town isn’t a town without a bookstore. It may call itself a town, but unless it’s got a bookstore, it knows it’s not foolin’ a soul.”
★★★★

American Godsin perimmäinen idea on, että jumalia ja mytologisia olentoja on olemassa siksi, että ihmiset uskovat niihin. Amerikkaan siirtolaisten mukana tulleiden jumalien valta on alkanut heiketä ihmisten unohdettua ne uusien, Amerikan media-, julkisuus-, teknologia- ja huumeobsessioituneisuutta ilmentävien jumalien synnyttyä. Kirja kertoo Shadow-nimisestä miehestä, joka vapautuu vankilasta ja vapautuessaan saa kuulla vaimonsa kuolleen auto-onnettomuudessa. Kotimatkalla hän tapaa Mr. Wednesdayksi itseään kutsuvan erikoisen miehen ja päätyy tämän henkivartijaksi. Kirjassa seurataan heidän matkaansa Amerikan halki.
Olen lukenut aikaisemmin Gaimanilta vain hänen ja Terry Pratchettin yhdessä kirjoittaman Good Omensin, joka on ehdottomasti yksi lempikirjoistani. Pidän Gaimanin kirjoitustyylistä ja huumorista, mutta juoni tuntui tässä ehkä vähän venyteltyltä ja noh, pakko sanoa että yhteistyö Pratchettin kanssa oli enemmän mun makuun.


 Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä 
“Niin, Niila, kyllä minä sen jäidenlähdön muistan. Kaksi pikkupoikaa ja omatekoinen kitara.
Rock 'n' roll music.
Ja suussa maistui pojan suudelma.”
★★★

Annoin tälle goodreadsissa 3,5 tähteä.
Populäärimusiikkia Vittulajänkältä on humoristinen kertomus siitä, millaista on kasvaa nuoreksi mieheksi 60- ja 70-lukujen Pajalassa, Ruotsin Tornionlaaksossa, jossa kaksi maata ja kolme kieltä kohtaavat. Kirjan päähenkilö Matti kokee uskonnollista heräämistä vastaavia tuntemuksia kuunnellessaan ensimmäistä kertaa siskonsa äänilevyä. Hän ja pari muuta poikaa päättävät perustaa bändin, mutta he ovat kaikki surkeita muusikoita. Kirjassa kuvataan hyvin pienen paikan elämää, kaikkea sitä draamaa mitä syntyy siitä kun kaikki tuntevat toisensa.
Tämä on sellainen kirja, joka mun on pitänyt lukea ekan kerran jo joskus yläasteella, mutta en koskaan ole saanut aikaiseksi. Pidin tästä oikeastaan paljon enemmän kuin etukäteen ajattelin, koska Niemen kieli on yllättävän kaunista, vaikka yleisesti kirjaa leimaakin vähän sellainen skandinaavinen junttimeininki, josta en aina jaksa innostua.

Untitled

 Lynn Weingarten: Suicide Notes from Beautiful Girls 
“Finding a best friend is like finding a true love: when you meet yours, you just know.”
★★★★

Tässä kirjassa yhdistyy Gone Girl ja Dare Me, ja siksi ehkä tykkäsinkin tästä niin paljon. Suicide Notes from Beautiful Girls kertoo ystävyydestä, rakkaudesta ja luottamuksesta sekä sen puutteesta. Delia oli Junen paras ystävä, kunnes eräänä iltana tapahtui jotakin, joka ajoi heidät erilleen. Kun Delia löydetään kuolleena ja puhutaan itsemurhasta, Delian entinen poikaystävä vakuuttaa Junen, että Delia on murhattu. June alkaa selvittää, oliko kyseessä siis kuitenkaan itsemurha.
Tykkäsin tästä siis paljon, vaikka olihan tämä ehkä aika teini. Kirjoitustyyli ei myöskään ollut ihan niin hiottua ja kaunista kuin olisin kaivannut, mutta pidin tarinasta niin paljon, että en antanut sen haitata liikaa.


 Emma Hooper: Etta and Otto and Russell and James 
“We're all scared most of the time. Life would be lifeless if we weren't. Be scared, and then jump into that fear. Again and again. Just remember to hold on to yourself while you do it.”
★★★★

Etta and Otto and Russell and James alkaa siitä, kun 83-vuotias Etta päättää lähteä kävelemään Kanadan Saskatchewanin halki, koska hän ei ole ikinä nähnyt merta. Matkan kuluessa todellisuuden, muistojen ja illuusioiden välinen raja alkaa hämärtyä ja Etta saa matkaseurakseen puhuvan kojootin, jonka hän nimeää Jamesiksi. Hänen aviomiehensä Otto herää Ettan lähdettyä ja löytää vaimonsa kirjoittaman viestin, jossa tämä lupaa yrittää muistaa tulla takaisin. Otto ymmärtää Ettan halun päästä merelle, koska hän on itse ylittänyt Atlantin kauan sitten sodassa. Kun heidän naapurinsa Russell, joka on rakastanut Ettaa etäältä, saa kuulla Ettan lähteneen jalkaisin matkaan, hän päättää lähteä tämän perään.
Tämä on ihana kirja. Hooperin lauseissa on tietynlainen rytmi, joka muistuttaa ehkä vähän musiikkia. Maagista realismia, kaunista maisemakuvausta ja moniulotteiset ja sympaattiset henkilöhahmot.
(Hyi hitto mitä mongerrusta tuo juonitiivistelmä on?! En osaa enää kirjoittaa tällaista "asiallisempaa" tekstiä...)

Untitled

 J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi 
“Harry — sinä oot velho.”
★★★★★

Olin viime viikolla kuumeessa enkä jaksanut lukea pääsykoekirjoja tai masentavia romaaneja, joten päädyin sitten lukemaan Pottereita miljoonatta kertaa. En kirjoita tästä sen enempää, koska noh, kuka nyt ei muka tiedä mitä Viisasten kivessä tapahtuu...


 Maxim Leo: Talviuni Berliinissä — itäsaksalaisen perheen tarina 
“Meidän perhe oli kuin DDR pienoiskoossa. Siellä käytiin ne taistelut, joita ei muualla ollut lupa käydä. Siellä törmäsivät yhteen ideologia ja käytännön elämä.”
★★★

Maxim Leo kertoo perheensä kautta, mikä piti DDR:n koossa ja mikä sen lopulta mursi. Talviuni Berliinissä on siis perhe-elämäkerrallinen (voiko noin sanoa?!) kuvaus kolmen sukupolven elämästä Saksassa.
En oikeasti osaa kirjoittaa tästä mitään järkevää juonitiivistelmää, kun tässä on niin monta tarinaa päällekkäin. Tämä on oikeasti todella hyvä kirja, mutta ei ehkä ihan sellainen, mistä itse tykkään. En yleensä kauheasti innostu tositarinoista, ellei kirjoitustyylissä ole jotakin erityistä — ja tässä sitä ei mielestäni ollut. Tai siis asiallista ja hyvää kieltä, mutta ei mitään erityistä. Mutta monen muun mielestä tämä olisi varmasti todella hyvä kirja, joten älkää uskoko mun arviota, jos tuntuu siltä että tykkäisitte tällaisista kirjoista.

i feel myself closing up / they're haunting me they keep me down

asuisdj
Wet - All the Ways

pään sisällä mustia ajatuksia jotka muuttuvat rumiksi sanoiksi enkä pääse niitä karkuun vaikka yritän uskotella itselleni että se on kaikki jo takana eikä mikään voi enää horjuttaa minua pohjalle ja tammikuu vain jatkuu jatkuu jatkuu.

(tässä ei ole mitään järkeä mutta se oli vähän niin kuin tarkoituskin.)

the thing i'm most afraid of is me

Untitled

hirveä tarve kirjoittaa, mutta en osaa.
pitäisi lukea, pääsykokeisiin tai edes romaaneja, mutta en osaa.
on niin vaikea keskittyä mihinkään muuhun kuin kuluttavaan sisäiseen monologiini siitä mikä kaikki ahdistaa ja turhauttaa.

erehdyin ikävöimään lukioaikoja ja sitä kun maattiin koko abivuosi b-aulan sohvalla,
koska silloin oli yhteisö johon turvautua,
joku joka saneli missä pitää olla ja mitä täytyy tehdä.
siitä on nyt kaksi vuotta ja syöksykierteinen elämässä epäonnistuminen jatkuu vieläkin.

(pitäisi varmaan muuttaa ulkomaille opiskelemaan, hakea jyväskylän yliopistoon tai muuten vain laskea tavoitteita, mutta en haluaisi luovuttaa tässäkin kun koko opiskeluhistoriani perustuu luovuttamiseen.)

jag är ett fiasko

pinkblack

N O T E // T O // S E L F :

älä hukuta tunteita alkoholiin (seuraavana päivänä sattuu vaan enemmän, niin tänäänkin),
nouse joka päivä ylös sängystä,
opettele olemaan ihmismäisempi ja pehmeämpi,
ota huomioon että toisilla on tunteet vaikka itse oletkin tunneköyhä idiootti,
älä kirjoita humalassa jos et halua ahdistua seuraavana päivänä,
muista että ei kukaan ymmärrä täysin vaikka välillä tuntuisikin siltä (petyt vaan),
älä itke jos et halua maata vessan lattialla kun huimaa ja särkee päätä,
älä ole niin helvetin sekaisin.