NaNoWriMo tulee taas

Muistatteko kun kirjoitin viime marraskuussa kirjan ja vihasin ja rakastin koko prosessia samanaikaisesti? No, marraskuu on pian täällä ja aika on tainnut kullata muistot, koska aion osallistua taas tähän hulluuteen.
Uudemmille lukijoille pieni selvennys:  NaNoWriMo  =  National Novel Writing Month , joka on siis marraskuu. Tarkoituksena on kirjoittaa vähintään  50 000  sanainen romaani aikavälillä 1.-30.11. Tässä vielä linkki viralliselle nettisivulle, jos tahdotte lisätietoa/innostutte itsekin osallistumaan (onhan tässä vielä muutama päivä aikaa suunnitella, heh...).

Osallistuin siis viime vuonna ensimmäistä kertaa ja kaikista vastoinkäymisistä huolimatta onnistuin pääsemään voittamiseen vaadittavaan sanamäärään ennen joulukuun alkua. Tässä postauksessa juhlistan voittoani. Viime vuoden marraskuu olisi ilman tätä romaanin kirjoittamistakin ollut ehdottomasti koko elämäni kiireisin kuukausi, joten ihmettelen oikeasti, miten olen revennyt joka paikkaan. Tänä vuonna pitäisi siis olla huomattavasti helpompaa, koska välivuosi ei kauheasti velvoita.

Tämän vuoden tarinani on vielä aivan liian heikolla suunnitelmalla, koska ehdin jo unohtaa koko asian pariksi kuukaudeksi. Sain päähenkilöt suunniteltua valmiiksi jo muistaakseni elokuun puolella, viimeistään syyskuussa, ja sen jälkeen en olekaan tehnyt yhtään mitään. Pari päivää sitten havahduin paniikkiin, että nyt jostain täydellinen juonikuvio apua!!! Muutama varma juonellinen käänne on jo valmiina, mutta vielä täytyy keksiä lisää kaikkea, koska 50 000 sanaa ilman tarpeeksi montaa kiinnostavaa tapahtumaa on täyttä tuskaa. Sen totesin viime vuonna, kun lähdin aivan liian kliseisellä ja tylsällä juonikuviolla liikkeelle. Lopulta päädyin kirjoittamaan sellaista roskaa, etten ole kertaakaan viime marraskuun jälkeen avannut tiedostoa, johon Kerran kesässä on tallennettu.

Keräsin viime vuoden "jee NaNo on kohta täällä" -postaukseen asioita, joita tarvitsen selvitäkseni marraskuusta. Ne olivat suurin osa niin hyviä, että taidan kopioida niitä suoraan tähän ja lisätä muutaman uuden joukkoon.

 Mitä tarvitsen marraskuuksi: 

inspiraatiota kirjoittaa vähintään 1667 sanaa päivässä
viime vuoden NaNo-muistikirjan, koska nostalgia auttaa jaksamaan
villapaitoja, kaulaliinoja, villasukkia ja muuta lohduttavan pehmeetä
niin paljon teetä ja kahvia kuin vain pystyn kaatamaan kurkustani alas
suklaata ja irtokarkkeja vaikka joka päivä jos siltä tuntuu
kyvyn sanoa ei kun pyydetään baariin (ei aina, mutta edes välillä)
no shame -asenteen, koska nörtteily on ihan ok
ymmärrystä kavereilta (jooko?)
väsymättömät sormet, koska kramppeja tiedossa
kyvyn kirjoittaa taiteilijanrenttujen elämästä uskottavasti, koska itse en vielä ole sellainen
ja sitten joulukuun ensimmäiseksi päiväksi valmiiksi täytetyn mielisairaalahakemuksen

Sitten vielä se tärkein kysymys, eli onko mun lukijoissa tänä vuonna muita hulluja, jotka aikoo ryhtyä tähän? Viime vuonna oli ainakin muutamia ja oli niin kiva kuulla teidän ajatuksia aiheesta! Kertokaa onko teilläkin "miten marraskuu tuli taas näin nopeasti??" -paniikki käynnissä vai ootteko saaneet suunnitelman valmiiksi jo monta kuukautta sitten?

THE 1975 @ Tavastia

the1975

Post consert depression on alkanut, mihin mä nyt lasken päiviä?
Eilinen oli niin ihana ja puoli yhdestätoista aamulla jonottaminenkaan ei tuntunut pahalta viinin ja hyvän seuran ansiosta. Ja sitten päästiin eturiviin. Ja Matty katsoi mua silmiin hetken. Ja mua vähän itkettää miten onnellinen olin eilen.
En osaa oikeasti kirjoittaa nyt mitään järkevää, mutta lyhyesti sanottuna yksi elämäni kivoimmista päivistä.

MARIA VLOGGAA?




Aloitin vloggaamisen. Apua.
Kylläpä oli tuskallista editoida omaa puhetta, kun kaikki kuulostaa niin tyhmältä! Mutta kai siihenkin tottuu? Ja ylipäänsä kameran edessä olemiseen? Aika epävarmaltahan vielä vaikutan, mutta toivottavasti se muuttuu kun pääsen paremmin sisään tähän juttuun.
Niin ja kunnollisen videokameran hankkiminen on kyllä edessä, jos ajattelin oikeasti jatkaa vloggaamista, koska kääntymättömän näytön takia omaan naamaan tarkentaminen on aivan mahdotonta tolla järkkärillä. Eli siksi laatu on vähän sumea, vaikka katsoisi 720p-asetuksilla. Mutta uuden kuvauskaluston hankkiminen on siis edessä vasta vähän myöhemmin, koska aluksi pitää katsoa, miten tää lähtee sujumaan vai jääkö vain nopeaksi kokeiluksi.

MACBOOK AIR

IMG_3827IMG_3825

Uusi tulokas vanhan rakkaan Pron tilalle, jonka näppäimistölle kaatui vesilasillinen, eikä se tietenkään siitä selvinnyt. Tai olisi sen voinut korjata, mutta vakuutus korvasi sen verran hyvin, että tuli järkevämmäksi ostaa uusi, kun Hulluilla päivillä oli sopivasti tarjouskin. Tämä on tosin Air eikä Pro, mutta tavallaan tykkään tästä jo ehkä enemmänkin, kun ei paina mitään.
Mutta siis tästä lähtien veden juominen koneen lähettyvillä kielletty. Onneksi tiedostot saatiin pelastettua ja sain samalla hankittua ulkoisen kovalevyn niin ei tarvitse enää tukkia ja hidastaa itse konetta kuvilla ja muulla turhalla, joka säilyy siellä paremmin.

Ehkä tämä innostaa bloggaamaan? Tai jopa vloggaamaan?! Joo, ajattelin vihdoin kokeilla ehkä sitäkin. Täytyy nyt vielä aluksi opetella editoimaan videoita kunnolla, mutta stay tuned, jos sellainen kiinnostaa!

kyllä, olen feministi.

En ole asiabloggaaja, koska tykkään ihan liikaa kirjoittaa epäselviä lauseita ja jättää mielipiteeni perustelematta. En myöskään haluaisi leimautua muoti-ilmiöstä innostuneeksi teiniksi, koska sellaisia tapauksia on näkynyt esimerkiksi Facebook-kavereissani. Ja ei, en todellakaan pidä tärkeän asian "muoti-ilmiöitymistä" negatiivisena, koska näkyvyys on ainoa keino viedä aatetta eteenpäin. Mutta Emma Watsonin ajatusten pitäminen jotenkin todella uudistuksellisina hieman huvittaa, vaikka siis hieno puhe, ihana Emma ja täyttä asiaa, mutta siinä ei ollut mitään uutta. Kaikista näkemistäni mielipiteistä tämän postauksen ajatukset osuvat parhaiten yksiin omieni kanssa.

Monelle tuntuu vielä nykyäänkin olevan epäselvää, mitä feminismi tarkoittaa, mutta olen kyllästynyt lukemaan jokaisesta feminismiä käsittelevästä postauksesta/artikkelista selittelyä, että ei se ole miesvihaa, rintaliivien polttamista ja rekkalesboutta. No ei olekaan, mutta en voi käsittää, että vielä 2000-luvulla täytyy tehdä selväksi niinkin yksinkertainen asia, ettei varmasti tulisi väärinymmäretyksi.

Ehkä vaikuttavin näkemäni feminismistä pidetty puhe on tämä Chimamanda Ngozi Adichien We Should All Be Feminists, joka sai itkemään ja nauramaan. Sen jälkeen olen kuunnellut Beyoncén Flawlessia kyyneleet silmissä. Ja Beyoncén VMA-medley itketti myös.

Käännekohta feminismilleni tapahtui kesällä 2013. Olen aina pelännyt pimeää, mutta en koskaan ajatellut joutuvani oikeasti pyöräilemään sydän kurkussa kotiin sen jälkeen, kun olen joutunut raiskausyrityksen uhriksi melkein kotitielläni. Ei, mitään ei ehtinyt onneksi tapahtua vaan pääsin pakoon, koska olin pyörällä enkä jalkaisin liikkeellä, mutta en vieläkään pysty pimeällä liikkumaan yksin ilman jatkuvaa taakseni vilkuilua, kotiavaimien nyrkkiin puristamista ja pakokauhua. Ja tekee mieli oksentaa joka kerta kun baarissa kutsutaan "blond bitchiksi" kun ei tee mieli jutella tai tanssilattialla joku liimautuu taakse, koska oletushan on se, että olen siellä tyrkyllä.
Tällä oli suuri vaikutus siihen, että aloin miettiä naiseutta ja mitä se tuo mukanaan. Voin ihan suoraan sanoa, että tuon jälkeen aika pitkään vihasin olla nainen ja olisin tehnyt melkein mitä vain saadakseni tuntea oloni turvalliseksi. Nykyään olen kuitenkin jo varsin tyytyväinen sukupuoleeni, koska tykkään huulipunasta ja mekoista.

Ja tässähän ei ollut nyt mitään järkevää pointtia tai punaista lankaa, koska en yksinkertaisesti osaa kirjoittaa oikeasti fiksua asiapostausta. Mutta haluan puhua aiheesta, koska vaikka kuinka väitettäisiin että länsimaisilla naisilla on kaikki kunnossa, niin ei ole. En suostu kestämään tytöttelyä ja sukupuoleni väheksymistä. Minä olen minä ja tahdon saada olla minä ihan samanarvoisena kuin muutkin.